Savusaunoissa järjestetään yleisiä saunavuoroja ja saunavuoron voi vuokrata myös omalle ryhmälle.

Saunojen nimiin liittyy vanhaa mytologiaa. Hiisi sauna on luonnollinen nimi saunalle kun sinne kuljetaan Hiidenniementietä pitkin ja Hiidenniemi näkyy saunan ovesta. Hiisi on pitänyt alueella muutenkin majaansa koskapa Simpeleeltä Laskee Laatokkaan Hiitolan kunnan läpi Hiitolanjoki. Saunaan ollaan hankkimassa omaa wannaa, eli paljua ja sen luonnollinen nimi tulee olemaan Hiidenkirnu. Horna sauna taas on jo ansainnut nimensä siitä, että siellä otetaan ne kovimmat löylyt. Saunan vieressä oleva wanna on sekin luonnollisesti Hornankattila.

Savusaunojen rakentaminen aloitettiin marras- joulukuun vaihteessa 2020 kun motolla kaadettiin ja katkottiin haapatukkeja sopivan mittaisiksi.

Helmikuussa 2021 sahattiin tukit kenttäsirkkelillä kolmelta sivulta haapapelkoiksi ja kyljistä otettiin lankkutavaraa laudevärkiksi ja lautaa polttopuusuojan seinätarpeiksi. Sahuut alettiin -25C pakkasessa.

Pelkat katkottiin ja kuorittiin kevättalven aikana ja kuljetettiin rakennuspaikalle.

Keväällä tehtiin pohjatyöt ja kuuman kesän aikana koottiin saunojen rungot. Kaikki puu- ja muuraustyöt on itse tehty ja työkaluina on ollut pääasiassa moottorisaha ja porakone.

Elo- syyskuussa muurattiin kiuas ja tehtiin lauteet Horna saunaan.

Lokakuussa 2021 pidettiin ekan saunan harjakaiset ja talvi saunottiin siinä.

Kesän 2022 aikana tehtiin kesken jääneen Hiisi saunan päälle katto, muurattiin kiuas ja tehtiin lauteet.

Syyskuussa 2022 pidettiin sitten toisen saunan harjakaisia.

Yleisiä saunailtoja on nyt ollut sunnutaisin ja maanantaisin lokakuun 15. päivästä 2021 alkaen lähes poikkeuksetta ja tilaussaunakin on lämminnyt jo monta kertaa.

Saunojat ovat olleet pääasiassa Etelä-Karjalan alueelta.

Muualtakin päin Suomea on saunojia ollut ja eri puolilta maailmaa on saunojia ollut kotoisin ainakin 40 eri maasta.

Tervetuloa saunaan.



Kuvasarja savusaunan rakentamisesta

Molemmat savusaunat on tehty alusta asti omana työnä. Työkaluina on ollut pääasiassa moottorisaha ja porakone. Kuvissa joitain poimintoja rakentamisen eri vaiheista.

Tilaussavusauna

Savusauna vuokrataan aina lämmitettynä ja saunomisvalmiina. Hiisi savusaunassa on lauteita kahdessa eri tasossa ja se on lähempänä rantaa. Horna savusaunassa on vain ylälaude. Molempiin saunoihin...

From€250.00

Tilaussavusaunat isommalle ryhmälle

Kun ryhmäsi on isompi niin lämmitetään molemmat savusaunat. Toinen voidaan lämmittää kuumemmaksi tai toinen voi olla miesten ja toinen naisten sauna. Sovitaan yksityiskohdat erikseen. Valitse...

From€450.00

Wanna eli palju savusaunan vuokrauksen yhteydessä

Wanna eli palju lämmitetään aina asiakkaalle valmiiksi. Käytön aikainen lämmittäminen kuuluu asiakkaalle. Polttopuut sisältyvät hintaan.

€100.00

Wanna vuokrattaessa erikseen

Wanna vuokrataan täytettynä ja lämmitettynä. Käytön aikainen lämmittäminen kuuluu asiakkaalle.

€150.00

Yhteydenottoviesti

Laita tästä viestiä jos haluat lisätietoja joistain näistä tuotteista tai palveluista

Yleinen savusauna

Yleinen savusauna lämpiää yleensä sunnuntaisin ja maanantaisin klo 16-19:30. Istuinaluset kuuluu hintaan. Pukutiloissa on käytettävissä myös rajallinen määrä pyyhkeitä, saunatakkeja, jalkineita....

€10.00

ö-Hilda mökin pikkusauna

Pikkusauna sopii pienelle porukalle lähinnä keväällä ja syksyllä. Asiakas lämmittää saunan itse. Polttopuut kuuluu hintaan.

€60.00

ö-Hugo mökin pikkusauna

Pikkusauna sopii pienelle porukalle lähinnä keväällä ja syksyllä. Asiakas lämmittää saunan itse. Polttopuut kuuluu hintaan.

€60.00